Aikoja sitten Rauman satamaan saapui kaukaa, maailman meriltä, purjelaivojen salamatkustajina erityisen valovoimaisia ja taitavia joulutonttuja. Nämä joulutontut olivat kuuluisaa pitsinnyplääjien sukua. Tärkeintä heille oli koristautua ja koristella – oli sitten arki tai juhla. Tontut rakastivat kaikkea kaunista, tunnelmallista ja herkullista. Kauneus on taidossa ja yksityiskohdissa, he sanoivat.

Juuri siitä syystä Rauma veti heitä puoleensa. Kaunosieluisten tonttujen sydämet sulivat tämän läntisen kaupungin kohdalla. He ymmärsivät heti, miksi kaupunkia kutsutaan Raumaksi eli sulaksi virraksi – niin virkistävältä se tuntui pitkän matkan jälkeen. Ja niin tontut päättivät jäädä kaupunkiin.

Tarkoilla tonttusilmillään he näkivät satoja vuosia eteenpäin. Kaupunki vain kaunistuisi vuosien saatossa ja tarjoaisi ihmisille paljon iloa ja lämpöä. Kaupungin kaduille rakennettaisiin pastellin sävyisiä puutaloja. Valo leikkisi täällä kauniimmin kuin missään muualla muodostaen taideteoksia ihmisten ihasteltaviksi. Kaupungista tulisi Suomen kaunein joulukaupunki, jossa olisi aivan erityinen joulun tunnelma ja joka tunnettaisiin nimellä Pitsikaupungin joulu.

Tontut elelivät vuosisatoja Rauman puutalojen vinteillä, kellareissa ja muissa salaisissa paikoissa. He pitivät huolta koko kaupungista ja samalla juurtuivat paikkakunnalle.

Tonttujen sukupuu on laaja, ja sukujen nimissä vilahtelevat talojen ja pitsien nimet. Arvellaan, että heidän vaikutuksensa on näkynyt myös siinä, että alue on tullut tunnetuksi omintakeisesta kielestään. Pienet tonttusormet ovat mukana monessa asiassa.

Osa näistä merenkulkuun tottuneista joulutontuista oli myös kovin kurittomia. Vuosien saatossa täällä on todistettu monenlaisia jäyniä ja jekkuja. Kaunosieluilla on aina pilkettä silmäkulmassaan.

Odotamme jännityksellä, mitä joulutonttujen suku keksii taas huomenna. Mitähän se mahtaa olla?